sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Nyt pitää kyl kertoa että ÄRSYTTÄÄ enemmän kun laki sallii. Eli siis tämä ylipainoisten ihmisten herjaaminen ja syrjiminen. Luin Angel Cat Sugarin blogia, ja siellä oli kans juttua tästä, hyvän artikkelin oli löytänyt. Haluan siis tehdä oman mielipiteeni ja omat uskomukseni selväksi!

Oon aina ollut ylipainoinen, ihan siis kirjaimellisesti vauvaiästä saakka. Katselin yks päivä vanhoja kuvia ku mun pitää viedä niitä mun terapeutille, huomasin et oon oikeasti ollu ylipainoinen AINA!

OOn aina vaa ajatellu et joo oon syöny liikaa yms. En muista muuta ku et ala-asteella olin ylipainoinen, oli vaikeaa löytää sopivan kokoisia lasten vaatteita. Olin mä päiväkodissa myös, en vaan ajatellut et olin lihava, vaikka olinkin isompi kun kaikki muut. Ei ne kilot minnekkään oo kadonnu, paitsi jonnekkin tonne rasvasoluihin.

En siis tiedä selitystä sille miksi olen lihava, aina ollut. Lapsena olin todella aktiivinen, tanssin, leikin, juoksin yms. Miten musta tuli niin ylipainoinen vaikka olin liikunnallinen ja söin niinkuin ikäisten kuului? Ihmettelen. Oon aina saanu kuulla herjaa ja kommenttia omasta painosta, mikä vaikuttaa vieläkin mun itsetuntoon. Lapsena aina haukuttiin ku olin muita isompi yms.
Sit yläasteella ne kommentit oli tosi karuja, kunnon herjaa ja pilkan tekoa. Sillon mun itsetunto oli niin maassa et en meinannu kehtaa kulkea käytävilläkään, yksin en pystyny. Kuljin aina jonkun joukon mukana. Iso ero tapahtu kummiskin sit yläasteen jälkeen kun menin ammattikouluun, sielä nyt oli vähän vanhempia ihmisiä, jotka osas jotenkuten käyttäytyä. Sit kommentit alko muuttuu sellasiks et "Sä olisit tosi nätti jos sä olisit laihempi." Nii olihan se mukava kuulla, mut miksi olen nätti vasta sillon kun olen laiha? Miksi en nyt voi olla nätti?
Mun läskit on vaatteiden alla piilossa, katsokaa siis vaan mun naamaa, miten se tekee musta nyt ruman? Ehkä kommentit oli omalla tavallaan ystävällisempiä, mutta ne myös satutti enemmän. Se on sama asia kun sanoo toiselle "Sä olet liian läski, laihduta niin sit susta vasta tulee nätti".

Minkä takia on OK haukkua ja herjata ylipainoisia ihmisiä heidän painonsa takia? Jos maahanmuuttajia ei saa haukkua niin miksi ylipainoisia saa? Se on sama asia, jos haukutu ulkomaalaista vaikka neekeriksi, olet rasisti. Jos haukut ylipainoista läskiksi, olet toisenlainen rasisti! Rasismia se kuitenkin on, vaikka siinä ei ole kysymys rodusta.

Kuinka moni on kuullut jonkun haukkuvan maahanmuuttajaa läskiksi?
Kuinka moni on kuullut jonkun haukkuvan syntyperäistä suomalaista läskiksi?

Aivan !

Samat ihmis oikeudet on myös ylipainoisilla ihmisillä kuin laihoillakin, tai anorektikoilla, joten hyvät ihmistet. Älkää syrjikö ja dissatko heitä sen takia, että heillä saattaa olla muutama ylimääräinen kilo kehossaan.
Huomenta vaan kaikille, oli N I I N ihanaa kerrankin nukkua 8 asti! Ku en oo moneen viikkoon saanu nukkua pitkään, ku on aina pitäny potkii Ari ylös ku sen pitää mennä töihin. Ja sit ku saisin nukkua ni ihana Mauku tulee 6 aikaan mun päälle pussailee ja puskee, haluais niin kovasti hellyyttä... ja RUOKAA <3 Mut ei sitä voi olla vastustamatta vaikka olis kuinka väsyny tahansa. Se on maailman hellyyttävin ku se tulee päälle ja alkaa nuolee nenää ja huulia, sit se puskee niitä. Sit se jossain vaiheessa käy aina ihan viereen nukkumaan, se on ihanaa <3 Olin taas porukoilla yötä ja ku yöllä heräilin ni olin ihan et missä Mauku on! Sit muistin et en ookkaan kotona <:

Ohhoh, sairasloma loppuu viikonpäästä, jännittää, pelottaa ja ahdistaa ajatus että pitäis mennä takasin töihin. Ei siinä muuten mitään, mua vaan pelottaa että jos on esim, huono päivä ni en kestä ollenkaan stressiä ja sit romahdan. Eikä siel oo aikaa romahdella ! Tai sit se et jos joku muu ohjaaja sanoo mulle jotain ihan normaalia, mutta kun mä otan kaiken itteeni, sit mulle tulee ihan kamala olo ja tuntuu taas et oon niin hyödytön ja turha. Miks tekis tlitä ku ei kummiskaan osaa mitää, tai miks olla muiden tiellä ku ne joutuu vaan kärsimään..
Ahdistaa.

Olin eilen mun kummitädin kanssa vähä shoppailemassa (se kyl ei kauaa jaksanu :D), käytii Kappahlis, Lindexil ja Cittaris. Ostettii kummatki semmoset vaaleen harmaat farkkugginssit ja mä ostin sit viel sellaset tosi kivat korvakorut <:
Oon ennen ollu hulluna korvakoruihin, yläasteella ostin aina erilaisia korviksii, mut enää en tunnu löytävän niin hienoja. Ja jos löytyy ni ne maksaa 7e, huh en oo maksamas korviksist sitä hintaa.

Lindexilt ei löytyny mitää, tai olis löyty jos olis ollu rahaa. Sit mentii cittarii, sielt ostin sit vaa kaks käsipyyhettä (oranssin ja ihanan turkoosin), sit kahvipaketin, kissoille kermaa ja tupakkaa. Jeejee !

No nyt sit dataan täs porukoilla, pitäs himaa lähtee ku jaksais, mut oon aamusin aina niin kankea<3 Kultaki on tullu kotiin yms. Mut mä meen nyt tupakalle ja jatkan kahvin lipittämistä <3

torstai 18. maaliskuuta 2010

Öööh, oon unohdellut kirjottaa ku on ollu aika paskatäytteinen viikko / viime vk. Tai en oo unohtanu, en vaa oo jaksanu ><

Kulta lähti eilen Jämsänkoskelle sen faijan luokse, reppana on viel kuumeessa -. Hyvin hyvin tyhmä mies >; Mira ja Jenni oli eilen meil, yritettii Miran kans säätää ruokaa, mut tosiasia on se et must ei ainakaan tuu kokkia ! En osaa yhtään tehä ruokaa jos pitäis inprovisoida. En onnistunu ees maustaa makkaraa oikein :DD Hyi vittu se oli pahaa..

Sit ku kulta tulee kotii ni kokaan sille jtn ihan ihme mössöö, löysin kivan ohjeen Feta-lammaspaistokset! En kyl aio käyttää lampaan lihaa ku se kuulostaa nii oksettavalta, naudan liha on siis parempi vaihtoehto.

Hyi vittu koht pitäis lähtee psykiatrille, ei todellakaan kiinnostais ollenkaa.. Tekis mieli jaa mennä ostelee kaupat tyhjäks, jos joku muu olis maksamas. Ollaa aika tiukoilla Arin kans nyt tästä kuusta eteenpäin. Mulla loppuu 2 kk päästä työt ja sit ei ookkaa enää tuloja :x enkä tiiä mite paljon mulle tulee tän kuun palkasta, ku oon ollu vaan 2 pv töissä ja sit oon viel 3 pv loppukuusta >< Pelottaa !

Kissat on kasvanu ihan super paljon, en enää tiiä mitä niiden kans tekis. Niiden pitäis alkaa syömään jo kiinteää ruokaa, mut ne ei syö. Mörkö söi vähäsen yks pv, mut Mörri ei syö ollenkaan >; Pitää käydä ostaa Maukulle ruokaa, ajattelin samal käydä eläinkaupassa ostamassa jotain kunnon kuivaruokaa, viittis enää noit kauapan syöttää. Sillon pitää ostaa ku on rahaa <3

Mulle on jotenki tullu sellanen olo et haluun Helsingistä pois, Tampere kuulostaa kivalle. en vaa viel oo valmis muuttamaan pois täältä, mut toivottavasti kesän aikana.. Tai niihin aikoihin, töitä pitäis vaan eka löytää. Mut ohhhoh, kallonkutistaja kutsuu !

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Bad romance..

Mitä kaikkea kuuluukaan kokea miehensä takia? Kaipa se raja menee jossain, yritetäämpä selvittää missä. Oon niin pyhää vihaa täynnä et lähen ihan just menemään. Tuntuu etten saa yhtään kunnioitusta tässä huushollissa !

Kerrotaampa vähäsen faktoja;

-Maksoin takuuvuokran
-Vuokrat ja vedet (kaikki)
-Ruoat
-Sähkön
-Netin
-Arin viinat
-Ostan sille kaikkea paskaa

... ja sitten kun herra itse saa rahaa ni tänne se menee.

-Viinaan
-Läskiruokaan (joka menee vain hänen vatsaansa)
-Kavereiden juomiin
-Kavereiden ruokiin
-Kavereiden matkoihin !

Vittu en todellakaan oo raatanu itteäni puol kuolleeks sen takia että kun itse saan rahaa niin elätän Aria, ja ku saan Arin hommat hoidettua niin että se saa rahaa niin ne rahat menee kaikkeen niin PASKAAN! Se maksaa sen kaverin ja sen muijan tänne Pirkkalasta ja elättää ja juottaa niit tääl, sit ku sen omat rahat loppu ni yrittää mun pussille ja sit mutsinsa ! Vittu lähen niin menee täält tänää jos toi ei ala vähän muuttumaan. Joo koht tarvitaan taas rauhottavia -.- ps. anteeksi pakko avautuminen

torstai 11. maaliskuuta 2010

Jooh, tuli herättyy siihe ku pennut mauku ihan saatanasti. Eipä se kummemmin haitannu, oli aika kiva oikeastaan herätä ku ne söpöläiset käveli reippaasti ja mauku. Nyt on kullalle annettu lahja, tykkäs siitä, mut kaikkein eniten se tykkäs mun tekemästä kortista <: Ihan hyvä vaan, siihen meni kummiski aika monta tuntia.. Mut oli sen arvoista, Arin ilme oli niin ihana <3

Huolestuttaa ku Mauku on taas alkanu pelkää Aria, ja Ari vaan tahtoo hellyyttää sitä yms, ku nyt sen pitäis antaa olla ihan rauhassa.. Toivottavasti se viel siit. Mut nyt on pakko juosta suihkuun et kerkeen polille ;s

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Huomenna siis on kultani 20v synttärit, lahjat on onneksi ostettu. Ainut mikä harmittaa on se, että olen niin huonossa kunnossa psyykkisesti, että pelkään pilaavani kaiken, enkä jaksa valmistella kämppää sitä varten. Eilen oli niin ajatuspainoitteinen päivä, päässäni kulki kaikki mahdolliset asiat läpi.

Sillon ku olin amiksessa, ni tein opinnäytetyön Masennuksesta ja sen vaikutuksista nuoriin. Eli siis tiedän siitä hyvin paljon yms. No lääkäri sitten maanantaina kirjoitti mun sairaslomatodistukseen että keskivaikea masennus; johon kuuluu somaattinen oireyhtymä. Sit mul alko välähdellä..

Kun kirjoitin sitä opinnäytetyötä niin tiesin että suurin osa jotka masennuksesta kärsivät, syyttävät itseään. Mutta miksi? Huomasin että olin syyllistynyt samaan.. Äiti ja isi oli heittämäs mua himaan ni itkin et must tuntuu et tää on mun vikaa ja et oon tehny jotain todella pahaa mistä mua kostetaan. Järjellä ajatellessa tiedän että se ei ole totta, se tulee jos on tullakseen, MUTTA miksi tunteet sano että se on mun vikaa? Se pisti kiinnostamaan.

No tänään meen kummiski sinne polille taas ni ajattelin kysyy sitä asiaa..

Aiheesta kissoihin sitten taas <3
Mörri ja Mörkö on niin reipastunu, ne kävelee ihan tajuttoman paljon, melkein kokoaika saa olla katsomassa, ettei astu niiden päälle :D Ihania vauvoja. Ollaan puhuttu yhden luovuttamisesta, mut se tuntuu jotenkin tosi pahalle. Ne on meidän kissoja ja kummatkin rakastetaan niitä todella paljon. Mut jos oltais yhtään järkeviä niin luovuttaisiin, kolmen kissan hoitamisessa on hieman työtä, ja iso raha-aukko !

Yks pv ostin Maukulle aktiivipallon, ajattelin et jos se virkistyis jos se sillä leikkis, mut eipä toi ibootti tajuu siit mitään :D Se on siis sellainen pallo, jonka sisälle laitetaan kissanruokaa (raksuja yms), niitä tippuu sieltä kun palloa pyörittää.. Pitää varmaan kokeilla sellasta et otan siltä raksut kokonaan pois ja yritän houkutella sitä sillä pallolla. Voisin ostaa jotain leikkelettä ja laittaa sinne, sit se tuoksuis.. Jos mein läskipää viimein tajuais että sieltä sitä ruokaa saa <3

Mulle on muuten iskenyt AIVAN KAMALA häävimma!! Soitin yks päivä mun veljellekkin että saisinko tehdä sen ja sen avovaimon hääkortit. Ne menee naimisiin ens kuussa <3 Oon katsonu kaikkia ihania hääpukuja ja huntuja yms hilpetööriä ;DD Haluan niin kovasti pitää häät, mutta en taas vielä halua naimisiin.

Eilen käytiin Arin kans Kampin makuunis, ku sen sisko on siel töis, saatiin ISO kasa karkkia überhalvalla ja sit samalla vuokrattiin 7 leffaa, ku makso vaan 10e. Sit käytii kampin Flame's tattoos, olisin varannu ajan tatuointiin. Olisin ottanu vaan tekstin "Rontti" nilkkaan, mut hinta oli 150e ! En todellakaan maksa 15min työtä sitä hintaa. No nyt Ari kysyy sen kaveri tekeen mulle, jos ei tee ni meen tohon pikus tattoo liikkeesee, vaikka se ei erityisen hyvä ole :s

Eli siis, Rontti oli mun ensimmäinen lemmikki, kissa. Sain sen kun menin ensimmäiselle luokalle, eli joskus 7 vanhana. Se jouduttiin lopettamaan viime elokuussa. Se oli niin vanha ja sairas, sitten se oli saanu jonkun ihme kohtauksen, se oksens verta, eikä se loppunu. Äiti ja isi päätti sit viedä sen nukutettavaks ettei se olis joutunu kärsimään enempää. Kamalinta siinä oli se, et olin ite sillon Rovaniemellä, eikä kukaan kertonu mulle. Mentiin Arin kans mun porukoil käymää ku mun piti hakea housut (Oltii menos treelle yksii läksiäisiin). Sit ihmettelin ku hiekka-astia oli hävinny eikä kissaa näkyny missään, sit vaa kerrottii et joo se vietiin lopetettavaks. Se oli niin tuskallista kuulla, vieläkin itkettää ku muistelen sitä. Kamalin ajatus on se että miten peloissaan se kissaparka on ollut. Se oli muutenkin todella arka ja säikky. Se oli viety 3 eri kodista pois, ennenku se tuli meille. Mutta nyt sillä ei ole enään tuskia tai mitään, mutta sitä eläintä en ikinä tule unohtamaan.

Nään Rontista todella usein unia, joten olen pitkään harkinnut sen tatuoinnin ottamista. Kukaan kissa ei ikinä tule korvaamaan Ronttia, vaikka se oli "vain" eläin, mutta mulle se oli paljon enemmän. <3

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Tässä ku oon miettiny tätä blogi juttua ni alkaa käymään sama tän kans ku livejournalin. Kukaan ei lue, joten mua ei kiinnosta kirjoittaa -.- Asd.

No, eilen kävin psyk. polil ja sain kolmet eri lääkkeet ja kolmen vk sairasloman, hyvin menee vittu wuhuu! Ja Arin synttärit on torstaina, pitäs mennä juhlii perjantaina, vaikeaa juhlia ku on kolmiolääkkeitä >; No, huijaan itseäni ja lääkäreitä, jätä napit väliin ja vedän pään täyteen <3 Rakkautta siis.. Ja pari litraa alkoholia.

Jos joku sattuu vahingossa lukemaan tätä, niin olisin hyvin kiitollinen jos voisit antaa mulle pikku vinkkejä miten saan blogistani näkyvämmän ja mielenkiintoisemman. Thx bro !

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Meijän vauvat kasvaa kovaa vauhtia !



Meidän pikku emännät on alkanu kovaa vauhtia kasvamaan <3 onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://3.bp.blogspot.com/_pqaCaWQE9zI/S5PIBTYANYI/AAAAAAAAADg/57AtNFRXBIw/s1600-h/17022010124.jpg">


Hahhahha ! Katsottiin Arin ja yhden mun kaverin kanssa perjantaina Aristokatit, sitten siinä ääneen ihmettelin, että mun mielestä on vähän hassua että siinä sillä kissalla on kolme pentua, kaikki erivärisiä, eikä heillä ole isää. Kummastelin sitä sinä hetken, sit viisas kultani mietti itsekseen että; Ehkä se kuoli sodassa.. Parhaat naurut moneen viikkoon ku se kerto sen ;D

yeap, no äskö tultiin mun kummitädin luota, käytiin moikkaamassa sitä ja sen neljää ihanaa koiraa. Jolly (vanhin), Sara, Cola ja sitte mein vauva Aros, joka on kyllä kaikkein isoin, mut kummiski ihan kamala sylivauva<3 Se pelkää aria ku sil on takki päällä, mut sit ku se ottaa takin pois ni kaikki on taasen fine. Aros on 1,9v, elikkä kaikkein nuorin, isoin koska on uros ja muut narttuja. Sen tassut on niin super isot! Melkein mun kämmenen kokoiset, mut ei ihan niin isot, onneks.. Niin ja tosiaan kaikki koirat ovat Australianpaimenkoiria, ja olikohan kaks niistä muotovaliota, ainakin sylivauva on muotovaliota ja joku überkoira joka on voittanu vaikka mitä yms. En oo pysyny perässä ku kaikki on voittanu kaikkea, enkä tiedä niistä mitään.

Kerran olin kyllä pienempänä viemässä Jollya matchshowssa, ei onnistunu kamalan hyvin :DD En oo ikinä ollu koiranäyttelyssä, enkä osannu viedä ni yritin kutsua sitä ku hevosta, ei tullu voittoa. WONDERING WHY!

Sellasta ja tämmöstä täällä. Arin kaveri ja sen tyttönen tulee ens vkl meille, jeejee. Sit torstaina kulta täyttääpi 20v ja perjantaina mennään juhlimaan sitä Prklclubille. Huomennä töitä ja sellasta ihanaa kakkaa <3

ps. suunniteltii jos alettais harrastaa uintii ja keilausta !


perjantai 5. maaliskuuta 2010

Pyykkiä .-



Taas pitäis lähtee pyykille -.- Eilen just pesin kaks koneellista, mut siin oli kyl va peitot ja tyynyt. Meijän Maukust on tullu tosi outo, pari pv sit se oli paskantanu ja kussu meijän sänkyyn. Vessanovi oli auki että se olisi päässyt hiekka-astiallekkin.. Ja tänään ku katoin kaapista vaatteita ni se hyppäs pyyhkeiden päälle ja oli just kusemas sinne ku nappasin sen pois. Onks kenelkää tollasii kokemuksii just synnyttäneistä emoista? Mietin vain et miten sen kanssa tulis toimia, se on alkanu pelkäämään Ariakin. Se voi johtua osittain hormoneista ja siitä et se suojelee sen pentuja.

Kamala eilen kiu Ari oli jo nukahtanu ja mä katoin frendejä ni Mauku lähti sen kopista pois ja sen pentu Mörkö tuli perässä ja mauku ihan kamalasti. Mauku vaan muris sille ja lähti karkuun, Mörkö reppana yritti kokoaika päästä nisälle, mut Mauku ei päästäny. Sit se kaatu pahan näköisesti naamalleen maahan ni multa tuli ihan itku >; :DD Ihme teinimamma meilki on <3

Tässä on mami ja Mörkö, sekä Mörri vastasyntyneinä. Vaalea/harmaa on Mörri, ja toinen on Mörkö <3

torstai 4. maaliskuuta 2010

Kaikkea voi kokeilla.

Doddi. Päätin sit kokeilla et mitä jos ITSE kirjoittaisin blogia, täällä on muutama blogi jota luen tosi usein. Okei kokoaika ! En tiiä yhtään mitä täst tulee, mut ei ainakaa paskaa pahempaa. Viel ku joku opettais muokkaamaan tota ulkoasua ni olis aika nice.

Mitä blogiin pitää kirjoittaa?

I have no idea.

Kokeillaan. Tänään kävin porukoiden pyykkituvas pesee meidän peitot ja tyynyt, koska rakas kissamme Mauku oli kussu ja paskantanut niiden päälle. Ne hais niin pahalle ku vaan voi, ja ne oli vieläkin märkiä ! Eww >; No mutta onneks on nyt niin puhtaat peitot ja tyynyt et kelpaaki nukkua <3 Huomenna meen viel pesee lakanat ja muut pyykit sinne. Meillä siis on pesukone, mutta oon niin nuuka etten viitti käyttää sitä ettei tuu liian kallis sähkölasku ;D Tosiaan, kun puhun muodossa ME, se tarkoittaa mua ja kihlattuani Aria<3

Oon tänään leikkiny pentujen kanssa ja Maukua hellitelly. Mauku teki 15.2 kaksi maailman suloisinta pentua. Valko/harmaa läskipentu on Mörri ja ruskea/valho/harmaa on Mörkö. Ne on suloisimpia elukoita ikinä <3 Pistän heti kuvaa ku saan aikaseks siirrettyy koneelle.

Oon tän loppuviikon saikulla, on onneks aikaa hoidella vähä kotiasioita. Kuten Arin KANNUSTAMISTA tiskaamiseen .- Kuolen kohta nälkään, en suostu tekekmään ruokaa koska keittiö on niin kamalassa kunnossa, mutta kohta tulee nälkäkuolema. Ajattelin et pitäiskö mennä porukoille syömään. Ne siis asuu tos 200m päässä.

Mut nyt selkä tulee niin kipeeks ettei voi enää olla tämmöses asennossa, enkä voi vaihtaa asentoa ku näppikses ja hiires on nii hirmu hyvä signaali !