tiistai 15. kesäkuuta 2010

MEMORIES

Noni en sitten taaskaan ole pitkään aikaan tänne kirjoittanut, syistä että; en ole kerennyt, en ole tiennyt mitä kirjoittaa ja en ole jaksanut.

Kuitenkin, Mira ja JP tuli perjantaina tänne mun luokse, käytiin Ideaparkis, ei löytyny oikeen kummosta. MUTTA aivan yli-ihanan vessanmaton löysin mukaani, ja Hello Kitty lettupannun. (oli todellinen pettymyt ;s) Sit käytii kaupas ja juotiin vähä ja lähettii viereisee kuppilaa laulaa karaokee <3

Seuraavana aamuna tietenkin oli jokaisella kamala kanuuna! Epäilemättä. Siitä huolimatta lähdettiin käymään Radiokirppiksellä ja sen jälkeen syömässä, kävästiin myös samalla duossa ja tultii takas mun kämpille. Olin jotenkin aivan poikki ni nukahdin, samoin Mira. Herättii sit siin kuuden aikaan, nukuin 3h päiväunet :D Alettiin tekeen lettuja, mikä oli yhtä helvettiä! Hello Kitty pannu oli aivan onneton, sit piti alkaa paistaa paistinpannulla, siinä vaiheessa mun hermot oli jo menny ni jipsu ja mira hoiti homman loppuun. Ku letut oli valmiita ni oltiiki kaikki jo syöty niit niin paljo ettei enää maistunu :DD Oli ihanaa <3

Sunnuntaina ne sit lähti >; Ikävä. Jipsu on ehkä paras mies naiselle, mitä voi saada. Ei siis siinä mielessä että olisin itse kiinnostunut, Miralla on vain parhain mäihä <3 Ja mikä onni mulle että se on jipsun kanssa, tiedän että mira on hyvissä käsissä <3 Ja sen seurassa muakin kohdellaan kuin oikeaa prinsessaa! Ari ei osaa kohdella mua niin >; Any how.. Nyt pitäis alkaa laittautuu ku lähen keskustaa Teaa vastaa, sit mennään vähän kiertelee kauppoja ja sit tänne värjää mun hiuksii ! <3 En vielä paljasta millaiset värjätään niistä, ehkä sitten laitan kuvan, jos onnistuvat.

HERE WE GO !

ps. pusuja <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

How do you feel about this?