keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Jesse K ja villitusina.

Huoh, poltin sitten kieleni tulikuumaan kahviin. Voiko aamu enään ihanemmin alkaa, onko ihanempaa aamua kuin tää<3 Olisi, jos olisin herännyt Arin vierestä. Minullahan ei tällä hetkellä ole muuta kuin vapaata aikaa, joten päätin aloittaa operaation.. Hiustenvärjäys. Ensin pitäisi hankkia muutama värinpoisto ja sitten lopullinen hiusväri. Väri tulee olemaan sellainen mitä kukaan ei osaisi odottaa minun päässäni, pinkki! Sininen olisi sellainen että sen jopa voisi kuvitella minun värjäävän, mutta ei. Pinkki on kaunisväri, joten miksi ei. Tyylini ei todellakaan ole mikään emo/scene/hevari/nevari, mutta väliäkös sillä. Tarkemmin kun mietin, minulla ei ole tyyliä ollenkaan... Joskus olo on sellainen että haluan kuljeskella verkkahousuissa, joskus hameessa ja joskus taas maastohousuissa. Koskaanhan ei saa kieltää naista tekemästä mitä haluaa ;> <3

Rovaniemelle lähtö lähenee, odotan jo nyt kuin nousevaa kuuta. 10 päivä meidän piti lähteä mutta se siirtyy nyt muutamalla päivällä.

Huoh, lääkäriaika pitäisi varata, todennäköisesti minulla on rannekanava-ahtautuma, vittumainen homma!

En osaa kuvitella sitä ikävän määrää mikä tulee kissoja kohtaan, kun lähdemme reissuun. En ole tainnut olla viikkoa pidempään kissoista erossa. Sairaala-aikana joo, mutta kävin välillä kotona hellyyttämässä niitä.
Pitäisi tosiaan alkaa siivoilemaan, en vain millään jaksaisi, inspiraatio on vasta matkalla. Kaiken kukkuraksi sain eilen uusista korkokengistäni yli 10cm rakon jalkaani, hieman on kipeänä!

Mutta, minä alan siivoamaan ja keksin uusia asioita mistä voisin täällä joskus kertoa, mikäli tulee ajatuksi, feel free to tell me <3 ps. jos kukaan tätä nyt edes lukee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

How do you feel about this?