maanantai 14. marraskuuta 2011

You're too close to me

Vielä tämä päivä Rovaniemellä, huomenna sitten pääsen kotiin kissojen luokse <3 Tuntuu hassulle, miten karvaiset oliot voivat olla niin tärkeitä ja lähellä sydäntä. Monta päivää on jo tehnyt pahaa, kun olen kaivannut kissoja. Nyt kukaan ei nuku mun vatsan päällä, jalkopäässä tai naaman vieressä. Eikä kukaan ole tullut herättämään kehräyksellä ja pusuilla. Oon tykännyt olla täällä, mukavaa nähdä sukulaisia pitkästä aikaa, mutta on niin yksinäinen olo. Kaikilla on täällä toisiinsa paremmat ja vahvemmat välit.. Tuntuu ulkopuoliselta kokoajan. Muutenkin on alkanu taas mielialat heittelemään, en jaksa enään sitä, että yksi lause, tai pelkkä katse saa mut niin suuren ahdistuksen valtaan, että tuntuu etten seuraavaa päivää enään näe.

Olen kyllä kiitollinen siitä, että olen viimein saanut apua, tuntuu vain että se ei enään riitä. Olisin kaivannut apua jo neljä vuotta sitten. Harmittaa ja masentaa ajatus, etten vieläkään pääse töihin tai kouluun. Luulin että lähes kahden vuoden sairasloma olisi nyt viimein ohi, mutta ei. Miten yhteiskunta antaa tilanteen mennä niin huonosti, että ihminen joutuu olemaan kaksi vuotta sairaslomalla, mutta sairautta ei hoideta? Itselläni kyllä hälytyskellot tässä kohtaa jo huutaa. Huoh.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

How do you feel about this?